Uudet eläkelajit ja eläkeuudistus
Uudet eläkelajit ja eläkeuudistus -sivulla esitellään vuoden 2017 eläkeuudistukseen liittyviä tilastotietoja. Eläkeuudistus toi mukanaan kaksi uutta eläkelajia, osittain varhennetun vanhuuseläkkeen ja työuraeläkkeen. Uudistus nostaa myös vanhuuseläkeikää portaittain.
Vanhuuseläkkeen alaikärajan nousu on myöhentänyt eläkkeelle siirtymistä ja pidentänyt työuria

Vanhuuseläkkeen alaikärajan nostaminen on toiminut tavoitteiden mukaisesti. Eläkkeelle siirtyminen on myöhentynyt samassa tahdissa vanhuuseläkkeen alaikärajan nousun kanssa. Kun lisäksi työssä olevien osuus on pysynyt likimain ennallaan uuteen eläkeikään saakka, työnteko 63 vuoden iän täyttämisen jälkeen on lisääntynyt merkittävästi.
Vuonna 1954 syntyneet olivat viimeinen ikäluokka, jolla vanhuuseläkkeen alaikäraja oli 63 vuotta. Nuoremmilla ikäraja on noussut ja nousee edelleen ikäluokittain kolmen kuukauden portain niin, että vuonna 1962 syntyneillä ikäraja on 65 vuotta.
Samalla kun eläkkeelle siirtyminen on myöhentynyt, se on yleistynyt vanhuuseläkkeen alaikärajalla. Yhä useampi jättää työelämän heti eläkeiän täytettyään. Vuonna 1959 syntyneillä ikäraja oli 64 vuotta 3 kuukautta, jonka täyttyessä yli 40 prosenttia ikäluokan vakuutetuista jätti työelämän.
Vanhuuseläkkeen alaikärajan nousu on lisännyt työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä yli 60-vuotiaiden ikäryhmissä. Sen sijaan työttömien määrä lähellä vanhuuseläkeikää on pysynyt aiemmalla tasolla, eikä vanhuuseläkkeen ikärajan nostaminen näytä muuttaneen tilannetta.
(Päivitetty 9.10.2025)
Joka kymmenes valitsee osittaisen vanhuuseläkkeen 61-vuotiaana

Vuoden 2019 lopussa oli voimassa 24 600 osittaista vanhuuseläkettä, joista 55 prosenttia miehillä. Lähes 90 prosenttia oli valinnut eläkkeen 50 prosentin suuruisena, jolloin se oli keskimäärin 800 €/kk ja mediaani lähes 720 €/kk. Viime vuoden lopussa 25 prosentin tasoisena eläkettä maksettiin 3 200 henkilöä. Nämä eläkkeet olivat suuruudeltaan keskimäärin 420 €/kk (mediaanieläke 370 €/kk).
Lähes joka kymmenes 61 vuotta täyttäneistä on hakenut osittaista vanhuuseläkettä. Kaksi kolmesta osittaisen vanhuuseläkkeen valinneista työskenteli yksityisellä sektorilla. Suurin osa osittaisen vanhuuseläkkeen ottaneista jatkoi työssä.
Lue lisää:
Työuraeläkkeellä 15 henkilöä vuoden 2019 lopussa
Vuoden 2017 työeläkeuudistuksessa tuli voimaan uusi eläkelaji, työuraeläke. Sen voi saada vuonna 1955 tai sen jälkeen syntynyt henkilö, jolla on takanaan vähintään 38 vuoden työura rasittavassa ja kuluttavassa työssä. Ensimmäiset työuraeläkkeet alkoivat vuoden 2018 keväällä.
Työuraeläke 2018–2019
2018 | 2019 | |
---|---|---|
Hakijoita | 101 | 111 |
Alkaneita eläkkeitä | 21 | 27 |
– keskieläke €/kk | 1 870 | 2 081 |
Eläkkeensaajia 31.12. | 5 | 15 |
Lue lisää:
Uusin julkaisu:
- Osittainen varhennettu vanhuuseläke ja työuraeläke: uudet eläkelajit 2019
- Tiedote 31.3.2020: Osittaisella vanhuuseläkkeellä jo 25 000 suomalaista
Lisätietoa tilastopalvelusta: