Rahoitus ja sijoitustoiminta
Suomessa lakisääteiset työeläkkeet rahoitetaan pääasiassa kunkin vuoden työeläkemaksuilla, mutta osa eläkkeistä kustannetaan rahastoiduilla varoilla ja rahastojen tuotoilla. Työeläkemaksuja maksavat sekä työnantajat, työntekijät että yrittäjät. Osa työeläkemaksuista rahastoidaan työeläkelaitosten hallinnoimiin rahastoihin. Eläkelaitoksen vastuulla on sijoittaa varat tuottavasti ja turvaavasti ja kustantaa sovittu osa eläkkeestä omasta rahastostaan.
Työeläkkeen myöntää ja maksaa eläkkeensaajalle aikanaan se eläkelaitos, jossa työntekijä oli viimeksi vakuutettuna ennen eläkkeelle jäämistään. Eläketurvakeskuksen hoitamassa kustannustenjaossa selvitetään eri toimijoiden osuudet maksettujen eläkkeiden kustannuksista.
Rahavirrat
Työeläkejärjestelmän eläkevarat kasvoivat vuoden 2019 aikana 28,1 miljardilla eurolla ollen vuoden lopussa 218,0 miljardia euroa. Varojen kasvu perustui eläkevarojen hyvään tuottoon.
Yksityisen alan tulot olivat 17,7 miljardia euroa ja menot 18,9 miljardia euroa. Sijoitustuotot olivat 14,7 miljardia euroa. Julkisen alan tulot olivat 9,9 miljardia ja menot olivat 10,6 miljardia sekä sijoitustuotot 9,2 miljardia euroa.
Rahoitusperiaatteet
Lakisääteiset työeläkkeet rahoitetaan pääasiassa jakojärjestelmällä eli kunkin vuoden työeläkemaksuilla. Osa eläkkeistä rahoitetaan osittain rahastoivan periaatteen mukaan käyttämällä niihin sekä työeläkemaksuja että aiemmin kerättyjä rahastoja.
PTS-laskelmat
Pitkän aikavälin laskelmat ovat ennusteita eläkejärjestelmän tulevaisuuteen 60–70 vuoden päähän. Laskelmat julkaistaan raporteissa 2-3 vuoden välein, ja niissä tarkastellaan lakisääteisiä eläkkeitä.
Työeläkemaksut
Suomessa työeläkkeet rahoitetaan pääasiassa työnantajien, työntekijöiden ja yrittäjien maksamilla työeläkevakuutusmaksuilla. Katso voimassaolevat vakuutusmaksuprosentit.
Työeläkkeiden rahoitustilastot
Eläkevarojen määrä kasvoi vuoden 2019 aikana 22 miljardilla eurolla ollen vuoden lopussa 218 miljardia euroa. Hyvän sijoitusvuoden takia sijoitustuotot olivat 24,1 miljardia euroa. Eläkkeitä maksettiin 28,8 miljardia euroa ja työeläkemaksuja kerättiin 23,0 miljardia euroa. Luvut tarkentuvat kesäkuussa, kun kaikkien eläkelaitosten tilinpäätösluvut on saatu koottua.
Aiheeseen liittyviä uutisia
Työeläkealan sijoitustoiminta yksiin kansiin
Väestön ikääntymisen ja työeläkejärjestelmän kypsymisen myötä rahastoinnin merkitys eläkkeiden rahoituksessa on kasvanut merkittävästi. Sen avulla voidaan tasata sukupolvien välistä …
Selvitys työeläkkeiden rahoitusnäkymistä
Eläkkeiden rahastoinnin tarkoituksena on varautua tuleviin eläkemenoihin. Rahoituksen keskeiset rakenteelliset haasteet ovat matala syntyvyys ja matala korkotaso. Niiden vaikutukset …
Tarkastele työeläkemaksuja visualisoinnilla
Rakennusalan yritykset maksavat tavallista korkeampaa työeläkemaksua. Finanssialalla maksut ovat puolestaan keskimääräistä matalampia. Maksujen suuruuteen vaikuttavat esimerkiksi …
Aiheeseen liittyviä blogeja
Osittaisen vanhuuseläkkeen ottaneista enemmistö jatkaa töissä
Työllisyysasteen parantaminen on nostettu keskeiseksi keinoksi korjata julkista taloutta ja saada velkaantuminen taittumaan. Valtionvarainministeriön työllisyyspaketissa esitettiin varttuneen …
Yrittäjien työtulovalinnat keskittyvät minimiin ja tasalukuihin
Aloittavien yrittäjien työtulot keskittyvät muutamaan lukuun. Näitä ovat YEL-minimi, työttömyysturvan alaraja ja niiden tuntumassa olevat tasaluvut sekä esimerkiksi 10 000, 15 000, 20 000 ja …
Kuinka koronakriisistä selvitään?
Suomen koronakriisin lähtölaukaus oli Pohjois-Italian hiihtokeskuksista meille levinnyt eurooppalainen koronaepidemia. Hiihtokeskukset olivat täynnä turisteja, jotka kotiin palattuaan nopeasti …