Ajankohtaislistaus
18.5.2020

Yrittäjistä 57 prosenttia kokee maksavansa itselleen riittävää eläketurvaa, kun taas 43 prosenttia kokee maksavansa itselleen liian vähän. Enemmistö yrittäjistä kuitenkin maksaa tuloihinsa nähden matalaa eläketurvaa, kertoo Eläketurvakeskuksen (ETK) tuore tutkimus.

Yrittäjän eläkevakuuttamisen perustana oleva YEL-työtulo on useimmiten alimitoitettu, kun YEL-työtuloa verrataan yrittäjän toteutuneisiin tuloihin. Noin joka toisella ETK:n tutkimukseen osallistuneella yrittäjällä YEL-työtulo jää alle 80 prosenttiin toteutuneista tuloista.

– Tutkimuksessa alivakuuttamisen rajana pidettiin sitä, että YEL-työtulo on vähintään 10 prosenttia tai 2 400 euroa pienempi kuin yrittäjän toteutuneet vuositulot. Yrittäjistä kolme viidestä alivakuuttaa itsensä tämän mittarin perusteella, ekonomisti Satu Nivalainen kertoo.

Päinvastainen, ylivakuuttamiseksi tulkittu tilanne, jossa YEL-työtulo ylittää yrittäjän toteutuneet vuositulot vähintään 10 prosentilla tai 2 400 eurolla, on joka neljännellä yrittäjällä.

YEL-työtulon perusteella määräytyy tulevan eläkkeen lisäksi myös muu ansiosidonnainen sosiaaliturva, kuten sairauspäivärahat ja työttömyysturva.

– Tutkimustulosten valossa neljäsosalla yrittäjistä YEL-työtulo on niin matala, että he ovat vaarassa jäädä ansiosidonnaisen sosiaaliturvan ulkopuolelle, Nivalainen toteaa.

Yksinyrittäjät tiedostavat maksavansa riittämätöntä eläketurvaa

Tutkimuksen mukaan ongelmat kasautuvat muutamalle yrittäjäryhmälle. Yksinyrittäjät ja ilman yhtiökumppania toimivat yrittäjät sekä kokevat maksavansa riittämätöntä eläketurvaa että alivakuuttavat tulojen perusteella muita yrittäjiä useammin. Tilanne on sama yrittäjillä, joilla on liikaa töitä ja niukka toimeentulo.

Sen sijaan työnantajayrittäjät ja yrittäjät, joilla oli yhtiökumppaneita, kokevat useammin maksavansa riittävästi eläketurvaa. He myös maksavat tuloihinsa nähden riittävää eläketurvaa. Näille yrittäjille on myös tyypillistä, että työviikot ovat alle 50 tunnin pituisia, töitä ei ole liikaa ja takana on uraa palkansaajana.

– Tulojen perusteella alivakuuttaminen on yleisempää nuorilla ja perusasteen koulutetuilla yrittäjillä. Vastaavasti vanhemmat ja korkeasti koulutetut yrittäjät ylivakuuttavat muita useammin, ekonomisti Sanna Tenhunen sanoo.

Yrittäjällä ei ole varaa maksaa suurempaa vakuutusmaksua

ETK:n tutkimuksessa tarkasteltiin myös syitä sille, miksi yrittäjät eivät maksa itselleen riittävästi eläkettä.

Yleisin syy riittämättömän eläketurvan maksulle on se, että yrittäjällä ei ole varaa maksaa suurempaa vakuutusmaksua. Kaksi kolmesta yrittäjästä on tätä mieltä.

Seuraavaksi yleisimmät syyt liittyvät eläkejärjestelmään kohdistuvaan epäluottamukseen sekä työskentelyaikeisiin. Noin puolet yrittäjistä ilmoittaa riittämättömän eläketurvan maksamiselle syyksi epäilyksen, ettei saisi riittävää eläkettä. Yhtä moni kertoo perusteeksi sen, että aikoo työskennellä eläkkeen rinnalla.

Tutkimusaineistossa yli tuhannen yrittäjän tiedot

ETK:n tutkimuksessa tarkasteltiin päätoimisia yrittäjiä, joilla on aktiivista yritystoimintaa. Aineisto koostuu 1 348 yrittäjän tiedoista. Yrittäjän tuloina huomioitiin sekä yrittäjän itselleen maksamat palkkatulot että yritystoiminnan verotettavat tulot. Vuosittaisen vaihtelun tasaamiseksi tuloina käytettiin kolmen vuoden tulojen keskiarvoa.

Aineistona käytettiin Tilastokeskuksen vuoden 2017 Työvoimatutkimuksen yhteydessä kerättyä Yrittäjyyden Ad hoc -moduulia, johon on yhdistetty tulotietoja Tilastokeskuksesta ja eläkkeen karttumiseen liittyviä tietoja Eläketurvakeskuksen rekistereistä.


Kolme faktaa YEL-työtulosta

  • YEL-työtulo vahvistetaan työeläkeyhtiössä, kun yrittäjä ottaa itselleen lakisääteisen eläkevakuutuksen.
  • Vahvistetusta työtulosta riippuvat sekä yrittäjän eläkkeen määrä että eläkemaksu, mutta myös sairausvakuutuksen päivärahat ja vapaaehtoisen työtapaturmavakuutuksen korvaukset. Lisäksi työtulo vaikuttaa työttömyysturvaan ja toimeentuloon äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaalla.
  • Hyvä nyrkkisääntö on, että työtulon tulisi vastata palkkaa, jonka yrittäjä maksaisi samaa työtä tekemään palkkaamalleen työntekijälle.

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.

This is staging