Ajankohtaislistaus
12.4.2019
Äiti ja lapsi kävelevät lumisella tiellä.

Sukupuolten väliset erot ansioissa ja työmarkkinakiinnittymisessä ovat huomattavia jo työuran alkuvaiheessa. Yksi keskeinen syy on epätasaisesti jakautuvat perhevapaat, käy ilmi Eläketurvakeskuksen tuoreesta tutkimuksesta.

Tänään Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä (2:2019) julkaistussa tutkimuksessa tarkasteltiin vuonna 1980 syntyneiden suomalaisten työurakiinnittymistä. Tutkimuksen mukaan 36 vuoden ikään mennessä äitien perhevapaista johtuvat työurakatkot olivat 13 kertaa pidemmät kuin isien.

Alle kolmevuotiaiden lasten äitien työssäkäyntiaste on Suomessa huomattavan matala verrattuna moneen OECD-maahan. Äidit tosin palaavat usein tämän jälkeen muita maita useammin kokopäivätyöhön. Perhevapaat ovatkin työuran alkuvaiheessa merkittävin syy työurakatkoihin.

– Katkot työuran alkuvaiheessa vaikuttavat myöhempään työllistymiseen ja ansiokehitykseen, ja sitä kautta myös työeläkkeeseen, kertoo Eläketurvakeskuksen erikoistutkija Kati Kuitto.

Äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaajaksoilta eläkettä kertyy yhtä paljon kuin jos olisi työssä. Eläkkeen kertyminen laskee huomattavasti siirryttäessä kotihoidon tuelle.

Mitä kauemmin lasta hoitaa kotona, sitä suurempi vaikutus sillä on tulevaan eläkkeeseen.

– Tiedämme, että suurin syy naisten ja miesten palkka- ja eläke-eroihin on vahvasti sukupuolittuneet työmarkkinat. Perheellistymiseen liittyvät työurakatkot lisäävät eroja entisestään, kertoo Kuitto.

Erot äitien kotihoidon tuen käytössä huomattavat

Kaksi kolmesta tarkastellun ikäluokan miehistä ja naisista kiinnittyi työmarkkinoille hyvin. Heikosti työuran alkuvaiheessa kiinnittyneitä yhdisti neljä asiaa: matala koulutustaso, sairastelu, maahanmuuttotausta ja työkyvyttömyysjaksot.

Tutkimuksen mukaan suurin osa vuonna 1980 syntyneistä naisista ja miehistä oli perheellistynyt 36 vuoden ikään mennessä. Lapsia oli niin vahvasti kuin heikostikin työmarkkinoille kiinnittyneillä.

Erot kotihoidon tuen käytössä olivat äitien keskuudessa huomattavat.

– Vahvasti työmarkkinoille kiinnittyneet äidit käyttivät kotihoidon tukea huomattavasti heikosti kiinnittyneitä vähemmän, kertoo ekonomisti Janne Salonen Eläketurvakeskuksesta.

Julkaisu:
Perhevapaat työurariskinä? Trajektorianalyysi nuorten aikuisten työurapoluista
Kati Kuitto & Janne Salonen & Jan Helmdag. Yhteiskuntapolitiikka-lehti 2:2019

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.

This is staging