Työntekijäin eläkelaki (TEL)

TEL-eläkelaki (8.7.1961/395) tuli voimaan 1.7.1962. Laki pohjautui asiaa pohtineen niin sanotun TEL-komitean mietintöön (Komiteanmietintö N:o 11/1960). Komitean esitykseen perustuen eduskuntaan tuotiin kaikkiaan kuusi lakialoitetta työntekijäin eläkelaiksi. Työväenasiainvaliokunta hylkäsi samansisältöiset lakialoitteet lukuun ottamatta edustaja Kokkolan ym. lakialoitetta (N:o 150/1961), johon TEL-eläkelaki viime kädessä perustuu.

Lain piiriin kuuluivat 18 vuotta täyttäneet yksityisten työnantajien palveluksessa olevat työntekijät (pois lukien LEL-alat), joiden voitiin katsoa saavan työsuhteelta pääasialliseen toimeentuloonsa riittävää ansiota. Markkamääräistä rajaa lain piiriin pääsylle ei alkuperäisessä TEL:ssa ollut. Päätoimisuusehto jätti osan sivutoimisista ja osa-aikaisista työsuhteista lain ulkopuolelle. Työsuhteen tuli myös kestää vähintään kuusi kuukautta oikeuttaakseen eläkkeeseen.

Järjestelmän etuudet olivat työkyvyttömyys- ja vanhuuseläke.

Eläkkeeseen oikeuttavaksi ajaksi luettiin kussakin työsuhteessa aika, jonka työsuhde oli jatkunut työntekijän täytettyä 23 vuotta. Eläkkeeseen oikeutti myös puolet siitä ajasta, jonka työntekijän TEL:n antamispäivänä 8.7.1961 voimassa ollut työsuhde oli kestänyt ennen TEL:n voimaantuloa 23 vuoden iän täyttämisen jälkeen.

Työkyvyttömyyseläkettä määrättäessä eläkkeeseen oikeutti myös tuleva aika eli aika työsuhteen päättymisestä eläkeiän täyttämiseen, jos työsuhteen päättymisestä eläketapahtumaan oli kulunut enintään vuosi.

Työsuhteelta ja tulevalta ajalta eläkettä karttui prosentti (1 %) eläkepalkasta palvelusvuotta kohti, kuitenkin enintään 40 prosenttia eläkepalkasta. Jos eläkkeeseen oikeuttavia työsuhteita oli useampia, eläkettä maksettiin enintään 40 prosenttia työuran korkeimmasta eläkepalkasta.

Henkilön saama kokonaiseläke koostui työeläkkeiden lisäksi kansaneläkkeestä ja mahdollisista liikenne- ja tapaturmavakuutuksen sekä sotilasvammalain mukaisista eläkkeistä. Kokonaiseläke rajattiin kuitenkin 60 prosenttiin työntekijän korkeimmasta eläkepalkasta. Jos kokonaiseläke nousi rajan yli, työeläkettä vähennettiin. Henkilön ansaitsemia lisäturvan eläkkeitä ei tässä yhteensovituksessa otettu huomioon.

Eläkepalkka määrättiin kunkin työsuhteen osalta erikseen eläketapahtumavuonna ja sitä edeltävänä vuonna saatujen säännöllisten työansioiden keskimääränä palveluajan kuukautta kohti. Työansiot tarkistettiin eläkkeen alkamisvuoden tasoon TEL-indeksillä, joka seurasi yksinomaan ansiotasoindeksiä.

Lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelaki (LEL)

LEL-eläkelaki (9.2.1962/134) tuli voimaan samanaikaisesti TEL:n kanssa 1.7.1962. Lain piirissä vakuutettiin yksityisen työnantajan palveluksessa olleet työntekijät, jotka työskentelivät metsä-, maatalous-, rakennus- tai satama-alan työsuhteissa. Näillä aloilla lyhytaikaiset työsuhteet olivat tavallisia, joten TEL ei olisi ollut LEL-aloilla työskenteleville sovelias kuuden kuukauden odotusaikansa vuoksi.

Soveltuvin osin LEL:n säännökset vastasivat TEL:n säännöksiä. Keskeisimmät erot olivat:

• Eläkettä työntekijälle karttui vain, jos vuotuiset ansiot ylittivät 200 markkaa (1962 indeksitasossa). Työnantajan tuli kuitenkin maksaa vakuutusmaksu kaikista LEL-aloilla ansaituista palkoista työsuhteen kestosta ja palkan määrästä riippumatta.
• LEL-eläke määrättiin summaamalla TEL-indeksillä eläkkeen alkamisvuoden tasoon tarkistetut työuran aikana ansaitut vuotuiset palkat yhteen, josta eläke oli karttumisprosentin osoittama osuus. LEL-järjestelmässä eläke oli jo alun alkaen perustunut koko työuran keskiansioon, joka toteutui TEL-järjestelmässä vasta vuoden 2005 eläkeuudistuksessa.