Eläkkeiden rahoitus

Viime aikoina on keskusteltu paljon eläkejärjestelmän reiluudesta. Huomiota on herättänyt alhainen syntyvyysaste, joka jatkuessaan heikentää eläketurvan rahoituspohjaa. Keskustelua on käyty myös suurituloisten eläkeläisten määrästä. Samanlaista keskustelua käydään myös muualla Euroopassa. Kysymys reilusta sukupolvisopimuksesta on tulenarka ja monimutkainen. Yksi keino selkeyttää keskustelua on hahmottaa sitä Musgraven säännöllä.

Jos eläkejärjestelmän rahoitusta pitäisi vahvistaa, otsikon kolmesta vaihtoehdosta mieluisin olisi eläkemaksujen korottaminen. Lähes puolet eläkeikää lähestyvistä suomalaisista pitää eläkemaksujen nostoa perusteltuna vaihtoehtona järjestelmän rahoituksen vahvistamiseksi. Eläkeiän nostoa kannattaa reilu kolmannes ja kuukausieläkkeen pienentämistä viidennes.

Väestön ikääntyminen luo paineita eläkkeiden rahoitukseen. Paljonkaan liioittelematta voidaan väittää, että viimeisen neljännesvuosisadan ajan eläkeuudistusten punainen lanka on ollut eläkejärjestelmämme sopeuttaminen väestön ikääntymiseen. Ajoittain esitetään, että koko nykyinen eläkejärjestelmämme tulisi korvata yksilöllisillä eläketileillä.

Keskustelu vakuutuslääkärien roolista käy kuumana. Sama tarina toistuu eri muodoissa: hoitavan lääkärin mielestä potilas on työkyvytön, mutta vakuutusyhtiön lääkäri toteaa (potilasta näkemättä), että työkykyä on vielä rutkasti ja eläkkeelle ei siis ole asiaa.

Eläkejärjestelmässä on tarve katsoa pitkälle tulevaisuuteen. Eläketurvakeskuksen pitkän aikavälin laskelmia ja niiden osuvuutta on arvioitu kattavasti uunituoreessa raportissa.

Syntyvyys on kuluneen kuuden vuoden aikana laskenut jyrkästi, ja tänä vuonna lasku näyttää jatkuvan. Syntyvyyden nopea vähentyminen on herättänyt keskustelua myös eläkejärjestelmän ja koko julkisen sektorin taloudellisesta kestävyydestä. Ongelmalliseksi julkisen talouden kannalta tilanne muuttuu silloin, jos alhainen syntyvyys jatkuu pitkään.

Lapsien hankkiminen perustuu yksilöiden ja pariskuntien valintoihin, yksilöllisiin elämäntilanteisiin ja mahdollisuuksiin. Syystä tai toisesta lapsia ei välttämättä saada juuri toivottua määrää. Tyypillisesti toivottu lapsiluku on toteutunutta korkeampi. Yksilö- ja perhetason lisäksi lapsiluku on kiinnostava myös yhteiskunnallisen kehityksen näkökulmasta. Erityisesti eläkejärjestelmän kannalta vaikutukset tulevat pitkällä viiveellä.

Suurin osa nykyeläkeläisten eläkkeistä maksetaan nykyisten työssäkäyvien maksuilla. Vastaavasti tulevat sukupolvet maksavat valtaosan nykyisten työikäisten eläkkeistä. Tämän takia syntyvyys ja rajat ylittävä muuttoliike ovat keskeisiä tekijöitä arvioitaessa eläkejärjestelmän pitkän aikavälin kestävyyttä.

Entä jos setä olisi ollut täti? Entä jos eläkeindeksi olisi ollut anteliaampi kuin olikaan? Tiukasti tosiasioihin pitäytyvälle totiselle torvensoittajalle vaikeita kysymyksiä. Yritän kuitenkin.