Blogilistaus

Aivojen laskentateho tai kyky muistaa ulkoa mahdollisimman monta piin desimaalia eivät ole matemaatikon tärkeimpiä ominaisuuksia. Hyvin tehty matemaattinen työ vaatii erityisesti viestintätaitoja. Tähän tulokseen tulimme työpaikkani opintopiirissä.

Eläketurvakeskuksen suunnitteluosastolla on töissä iso joukko matemaattisten alojen asiantuntijoita. Täällä laaditaan ennusteita eläketurvan kehityksestä ja rahoituksesta, osallistutaan säädösmuutosten vaikutusarvioiden laatimiseen ja lasketaan muun muassa erilaisia eläketurvan toimeenpanoon liittyviä kertoimia.

Tällaista eläkevakuuttamiseen liittyvää matemaattista työtä kutsutaan aktuaarityöksi. Aktuaarityölle, kuten myös esimerkiksi kirjanpidolle ja tilastoinnille, on olemassa kansallisia ja kansainvälisiä standardeja ja suosituksia, joiden noudattamiseen työn suorittajien toivotaan sitoutuvan.

Suunnitteluosaston opintopiirissä käytiin syksyllä 2017 läpi näitä ohjeita, kuten Suomen Aktuaariyhdistyksen jäsenilleen asettamia standardeja ja järjestöjen ILO ja ISSA yhteistyössä laatimia ohjeita sosiaaliturvan parissa tehtävälle aktuaarityölle. Tahdomme varmistaa, että työmme Eläketurvakeskuksessa on laadukasta kaikilla mittareilla.

Salakirjoitus on purettava selkokielelle

Nykyaikainen matemaatikko ei voi piiloutua vaikeaselkoisten kaavahäkkyröiden taakse, vaan hänen tulee avata ongelmat ja käsitteet selkokielelle. Matemaatikko työskentelee yhteistyössä eri alojen asiantuntijoiden kanssa ja toimii tulkkina haastaville matemaattisille malleille ja käsitteille.

Selkeät esimerkit, kuvailevat kuvaajat ja valaisevat vertailut ovat matemaatikon työkaluja. Juuri tähän matemaatikko on saanut koulutuksen: hän pureutuu pelottomasti monimutkaisiin käsitteisin ja ongelmiin, löytää ongelman ytimen ja tarvittavat menetelmät ja perustelee kattavasti löydetyt ratkaisut.

Matemaatikko arvioi riskien merkittävyyttä, datan ja mallien käyttökelpoisuutta ja punnitsee tehtyjen valintojen vaikutuksia. Matemaatikko on oikeastaan aika hyödyllinen heppu, kunhan vaan saa välitettyä eteenpäin osaamisensa hedelmät.

Yhtälön ratkaisu on vuorovaikutustaidoissa

Matemaatikon tärkein huoneentaulu käsitteleekin viestintää. Aktuaarityön ohjeissa hyvän kommunikaation tärkeyteen törmätään useassa kohtaa. Matemaatikon tulee osallistua myös infografiikan laatimiseen ja sisältöjen viestimiseen laajemmalle yleisölle. Mitä tarkoittaa elinaikakertoimen kompensointi? Miten eläkevarat ja niiden tuotto vaikuttavat työeläkemaksuun? Eläkejärjestelmässä on paljon sisältöjä, jotka kaipaavat jäsentämistä selkokielellä.

Matemaatikolla on velvollisuus myös viestiä mahdollisista riskeistä. Onko laskelmien oletusten takana epävarmuutta, selviääkö eläkejärjestelmä mahdollisista vastoinkäymisistä? Onko jokin tietty huoli merkittävä ja miten se vertautuu suurempaan kokonaisuuteen? Empatian kaltaiset pehmeät arvot astuvat kuvaan, kun viestin yleisö otetaan huomioon, vuoropuhelua edistetään ja levitetään ymmärryksen ilosanomaa.

Opintopiirin keskusteluissa tulimme tulokseen, että työmme suunnitteluosastolla on laadukasta ja ohjeiden mukaista. Viestinnän keinoja voi kuitenkin aina hioa edelleen. Kaipaako jokin eläkejärjestelmän yksityiskohta selventämistä? Kysy matemaatikolta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.

This is staging