Blogilistaus
12.3.2018 Jan Pesonen

Orange kuvert eli oranssi kirjekuori on Ruotsin lakisääteistä eläketurvaa koskeva eläkeote, joka kolahtaa vuosittain noin 85 000 suomalaisen postiluukusta. Eläkeote on vuosien saatossa tarjonnut työikäisille tietoa Ruotsissa karttuneesta eläkkeestä ja ennustanut eläkkeen määrän. Eläkeläisille Ruotsin eläkeote on puolestaan kertonut, paljonko eläkettä maksetaan tulevana vuonna.

Nyt Ruotsin eläkeviranomainen Pensionsmyndigheten on muuttanut eläkeotetta ja olemme Eläketurvakeskuksessa saaneet paljon kyselyitä suomalaisilta eläkevakuutetuilta ja eläkkeensaajilta. Suomalaiset ihmettelevät oranssin kirjekuoren uutta sisältöä. Ruotsin eläkeote on muuttunut vaikeaselkoiseksi, ellei jopa harhaanjohtavaksi. Missä on ennuste tulevasta eläkkeestä?

Ei enää eläke-ennustetta – mitä jäi jäljelle?

Vuoden 2018 oranssissa kirjekuoressa ei ole enää eläke-ennustetta, tietoa eläkkeen tavoiteiästä eikä henkilökohtaista PIN-koodia. Mitä jäi jäljelle? Katsotaan työikäisille tarkoitetun eläkeotteen ensimmäistä sivua tarkemmin.

Kuva 1. Orange kuvert, ensimmäinen sivu. Esimerkkilaskelma.

Ensimmäinen sivu sisältää katsauksen kokonaiseläkeoikeudesta Ruotsin lakisääteisessä eläkejärjestelmässä. Sivun taulukossa luetellaan, mistä osista eläkeoikeus muodostuu (mm. eläketilien nykyarvo, eläkeindeksien vaikutus, perintövoitto, rahastoeläkkeen hallintokulut, rahastoiden arvonmuutos).

Olennaisin tieto monelle lukijalle lienee taulukon alaoikealla ”Summa intjänad allmän pension”. Kyseessä ei ole irrallinen rahamäärä, jonka voisi nostaa halutessaan, vaan eläkepääoma, josta kuukausieläke aikanaan lasketaan.

Vaikka oranssissa kirjekuoressa ei ole enää eläke-ennustetta, on eläkepääomasta silti mahdollista laskea suuntaa antava kuukausieläke. Kun jäät eläkkeelle, Ruotsin eläkepääoma jaetaan vuosittain vahvistettavalla jakoluvulla, joka kuvastaa keskimääräistä elinaikaodotetta (ja miten pitkään tilillä olevien rahojen tulisi riittää).

Jos esimerkiksi kuvittelemme, että kuvan nro 1 henkilö on syntynyt vuonna 1954 ja haluaa jäädä eläkkeelle sen kuukauden alusta, jolloin täyttää 65 vuotta, hänen kuukausieläkkeensä olisi ennen veroja noin 700 euroa kuukaudessa.

Yksinkertaistettu laskukaava on: 1401185 SEK /16,71 jakoluku / 12 kk = 6987,76 SEK/kk = n. 700 €/kk. Jakoluvun (delningstal) voi selvittää Pensionsmyndighetenin verkkosivustolta.

Eläkeoikeutta nolla kruunua?

Ruotsin eläkeotteen toisella sivulla on katsaus, minkä verran henkilö on kasvattanut uutta eläkeoikeutta viimeksi vahvistetun verovuoden aikana (vuonna 2016).

Kuva 2. Orange kuvert, toinen sivu.

Suomessa asuville lukijoille on tavanomaista, että taulukossa lukee nolla Ruotsin kruunua. Tämä tieto ei kuitenkaan ole ristiriidassa eläkeotteen ensimmäisen sivun kanssa, vaan tarkoittaa sitä, että eläkeotteen saaja ei ole työskennellyt Ruotsissa vuoden 2016 aikana tai nostanut sellaista ruotsalaista sosiaalietuutta, mikä kartuttaa eläkeoikeutta.

Kehitys kuin vuoristorata

Suomessa asuvan lukijan näkökulmasta eläkeotteen kehitys on kulkenut ylä- ja alamäkeä.

Vuosien saatossa eläkeotetta on paranneltu ja tietoa on selkeytetty. Vuonna 2014 eläkeotteen saajat saivat kirjeen mukana henkilökohtaisen PIN-koodin MinPension.se ja Pensionsmyndighetenin verkkopalveluun, joista saa tietoa lakisääteisen eläkeoikeuden lisäksi myös työmarkkinasopimuseläkkeistä ja mahdollisista vapaaehtoisista eläkesäästöistä. Eläke-ennusteesta tuli myös vuonna 2015 entistä tarkempi, kun tieto asumisen pituudesta alkoi seurata Ruotsin väestörekisterikeskuksen tietoja eikä ennuste enää olettanut, että kirjeen vastaanottajilla on oikeus täyteen asumisperusteiseen takuueläkkeeseen.

Kun Pensionsmyndigheten poisti eläke-ennusteen paperisesta eläkeotteesta ja kiristi tietoturvavaatimuksia, Suomessa asuvien näkökulmasta parannukset pyyhittiin pois.

Ilo loppui lyhyeen

Kesäkuusta 2017 lähtien kirjautuminen verkkopalveluihin on onnistunut vain ruotsalaisilla pankki- tai e-tunnuksilla.

Pensionsmyndigheten on taustalla kehittänyt omia verkkopalveluitaan, jotta eläkevakuutetut saisivat siellä entistä kattavammin tietoa Ruotsin koko eläketurvasta, ei enää vain lakisääteisestä eläkkeestä. Pensionsmyndighetenin tarkoitus on ollut hyvä, mutta Suomessa asuvien kohdalla toteutuma on ollut päinvastainen.

Pensionsmyndighetenin tarkoitus on ollut hyvä, mutta Suomessa asuvien kohdalla toteuma on ollut päinvastainen

Tämä on harmillista, sillä Suomessa asuvien eläkevakuutettujen mahdollisuudet ymmärtää Ruotsin eläketurvaa on heikentynyt. Moni suomalainen olettaa yhä, että oranssi kirjekuori kattaa koko eläketurvan. Ilman pääsyä verkkopalveluun eläkevakuutettu ei välttämättä ymmärrä hakea Ruotsissa työnantajan maksamaa työmarkkinasopimuseläkettä, mikä saattaa täydentää Ruotsista saatavaa kokonaiseläkepottia mukavasti.

Tulevaisuudessa suomalaiset paremmin huomioon?

Näin asiakaslähtöisyyden aikakautena on toivottavaa, että oranssi kirjekuori muuttuisi entistä selkeämmäksi tai keksitään keino, jolla myös Ruotsin ulkopuolella asuvat voivat kirjautua parannettuun verkkopalveluun. Eläkevakuutetut ja eläkkeensaajat ovat harvemmin kiinnostuneita eläkejärjestelmien rakenteista tai siitä, miten eläke lasketaan. Useimpien lukijoiden mielessä on summa, mikä jää käteen.

Vaikka 85 000 suomalaista ovat pisara meressä 7,5 miljoonan kirjekuoren lähetyksessä, on se silti määrä, jota ei voi jättää huomioimatta. Ruotsissa laki sanoo, että eläkeote on lähetettävä kaikille niille, joilla on oikeus Ruotsin eläkkeeseen. Mutta sanooko laki mitään tiedon ymmärrettävyydestä?

Lisätietoa Pensionsmyndighetenistä

Saat Ruotsin eläke-ennusteen tai lisätietoa eläkeotteestasi ottamalla yhteyttä Pensionsmyndigehetenin asiakaspalveluun.

Jos haluat itsellesi eläke-ennusteen verkosta, sinun tulee ensin kirjautua verkkopalveluun ruotsalaisilla pankki- tai e-tunnuksilla. Sähköinen kirjautuminen ei tällä hetkellä ole mahdollista, ellet ole kirjoilla Ruotsissa tai omista ruotsalaisia pankkitunnuksia.

Pensionsmyndigehetenin lukuohje Orange kuvertiin

Pensionsmyndighetenin asiakaspalvelu

Minpension-palvelu

Kommentit (4)

  1. eu eläke asiantuntija..no jo titteli ,mitä tässä ny on uutta ja mikä vanhaa
    pystyttekö hakemaan myös norjan eläke tiedot .kun eläketurvakeskus ei näköjään siihen pysty…

  2. eli saanko ruotsista eläkkeeen vielä 61 vuotiaana vaikka se muuttui 65v vuoteen 2024 mennessä täytän 61v ensivuoden helmikuussa

  3. Markku Timonen:
    Vuoden 2018 oranssissa kirjekuoressa ei ole enää eläke-ennustetta, tietoa eläkkeen tavoiteiästä eikä henkilökohtaista PIN-koodia. Ellei sinulla ole ruotsalaisia e- tai pankkitunnuksia, saat jatkossa Ruotsin eläke-ennustesi ottamalla yhteyttä Pensionsmyndigehetenin asiakaspalveluun.

    Valitettavasti emme näe Norjan eläketietoja Eläketurvakeskusta. Voimme neuvoa Norjan eläkkeen hakemisessa ja jos olet jo saanut päätöksen Norjasta, voimme antaa lisätietoja siitä, mitä Norjan päätös sisältää.

    Jos haluat pyytää eläkearvion Norjasta, sinun tulee olla henkilökohtaisesti yhteydessä Norjan eläkelaitokseen.

    Kysy tarvittaessa lisää Eläketurvakeskuksen asiakaspalvelusta (ulkomaiset eläkeasiat):
    Puhelin: 029 411 2818
    Sähköposti: asiakaspalvelu(at)etk.fi.

    Tavoitat meidät myös chatilla Etk.fi:ssä ja Työeläke.fi:ssä. Asiakaspalvelijamme ovat käytettävissäsi, kun sivuston oikeassa reunassa näkyy chat-välilehti ”Kysy meiltä”.

  4. Vesa Vuorio:
    Voit hyvin hakea Ruotsin eläkkeen maksuun 61-vuotiaana ensi vuoden helmikuussa. Ruotsin työeläkeikä nousee portaittain niin, että vähimmäiseläkeikä nousee 62 vuoteen vuonna 2020, 63 vuoteen vuonna 2023 ja 64 vuoteen vuonna 2026.

    Voit hakea Ruotsin eläkkeen samoilla lomakkeilla, joilla Suomenkin eläkettä haetaan. Täytä Suomen eläkehakemuslomake sekä asumista ja työntekoa ulkomailla koskeva lisätietolomake, liite U. Palauta lomak-keet Eläketurvakeskukseen (ETK), Kelaan tai työeläkelaitokseesi.

    Haethan ulkomaista eläkettä ajoissa, noin 6-9 kuukautta ennen eläkkeen toivottua alkamisajankohtaa. Elä-kehakemuksen käsittely saattaa kestää ulkomailla pitkään

    Tarkempia tietoja eläkkeen hakemisesta sekä maakohtaista lisätietoa löydät Työeläke.fi -verkkopalvelusta sekä Näin haet eläkettä ulkomailta –esitteestä.

    Kysy tarvittaessa lisää Eläketurvakeskuksen asiakaspalvelusta (ulkomaiset eläkeasiat):
    Puhelin: 029 411 2818,
    Sähköposti: asiakaspalvelu(at)etk.fi.

    Tavoitat meidät myös chatilla Etk.fi:ssä ja Työeläke.fi:ssä. Asiakaspalvelijamme ovat käytettävissäsi, kun sivuston oikeassa reunassa näkyy chat-välilehti ”Kysy meiltä”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.

This is staging