Blogilistaus

Koronavirusepidemia on nyt nopeaan tahtiin ajamassa monia maita poikkeustilaan. Myös Suomessa näyttää kaikki seisahtuvan. Tämä on välttämätöntä taudin leviämisen rajoittamiseksi. Samalla eristäytymisen vaikutukset talouteen ovat tuntuvia. Tulevia ongelmia ennakoiden maailman pörssit ovat jo syöksyneet alaspäin ja sijoittajien epävarmuus näyttää jatkuvan edelleen.

Meillä vaikeuksiin joutuvat ensimmäisinä sellaiset pienet ja keskisuuret yritykset, jotka toimivat palvelualoilla tai liikenteessä. Asiakkaat kaikkoavat, esitykset ja matkat peruutetaan. Tämä merkitsee liikevaihdon jyrkkää laskua ja ennen pitkää maksuvaikeuksia yrityksille.

Suomen hallitus samoin kuin hallitukset muuallakin ovat ryhtymässä poikkeuksellisiin tukitoimiin, joilla yritetään estää näiden vaikeuksien kärjistyminen konkursseiksi ja työttömyydeksi. Osana tilanteen helpottamista yritysten ja yrittäjien työeläkemaksuihin on tulossa joustoja. Pankit ovat myös valmiita tarjoamaan ylimääräistä maksuaikaa niin yrityksille kuin kotitalouksillekin.

Eläkelaitokset ovat sijoittaneet merkittävän osan varoistaan maailman osakemarkkinoille. Nyt kurssien laskiessa niille tulee laskennallisia tappioita. Tämä ei kuitenkaan uhkaa eläkkeiden maksua: ne maksetaan normaalisti ajallaan. Kriisin keskellä on tärkeää, että mahdollisimman moni asia jatkuu häiriöttä. Erityisen tärkeää kotitalouksille on luonnollisesti palkkojen ja eläkkeiden maksaminen. Eläkejärjestelmämme pitää huolen tästä perustehtävästään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.

This is staging