Ajankohtaislistaus
11.6.2019

Alle 45-vuotiaiden kuntoutuksen jälkeen töissä jatkaneiden osuus kasvoi viisi prosenttiyksikköä kolmen seurantavuoden aikana. Heistä seitsemän kymmenestä oli työelämässä kolme vuotta kuntoutuksen päättymisen jälkeen, selviää Eläketurvakeskuksen tilastoista.

Vuonna 2015 kuntoutuksensa päättäneistä alle 45-vuotiaista seitsemän kymmenestä ja yli 45-vuotiaista yli puolet oli työelämässä joko kokopäiväisesti tai työssäkäyvinä eläkeläisinä kolme vuotta kuntoutuksen jälkeen. Alle 45-vuotiaiden töissä jatkaneiden osuus kasvoi viisi prosenttiyksikköä kolmen seurantavuoden aikana.

Syitä onnistuneeseen kuntoutukseen on useita.

– Töihin palaaminen on helpompaa, kun on työpaikka mihin palata. Kuntoutujien valinta kuntoutusohjelmiin on onnistunut entistä paremmin, kuntoutussuunnitelmat ovat hyvin kohdennettuja, yksilöityjä. Kuntoutujan motivaatio on tärkeä tekijä. Myös ikä vaikuttaa eli se, että tartutaan tilanteeseen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jo työssä ollessa, kertoo Leena Saarnio Eläketurvakeskuksesta.

Kuntoutusta pidetään onnistuneena, kun kuntoutuja palaa kuntoutuksen jälkeen töihin, jatkaa opiskelua tai on työtön työnhakija eli työmarkkinoiden käytettävissä.

Vuonna 2015 kuntoutuksensa päättäneiden seuranta iän mukaan.

Onnistuneen kuntoutuksen hinta 19 500 euroa

Vuonna 2018 päättyi noin 8 000 työeläkekuntoutusta. Kaikkiaan kuntoutujia oli 18 400 henkilöä.

Onnistunut kuntoutus maksoi keskimäärin 19 500 euroa henkilö. Kuntoutukseen osallistuneiden keskimääräinen työkyvyttömyyseläke olisi ollut 1 550 euroa kuukaudessa vuonna 2018 eli 18 600 euroa vuositasolla. Vertaillessa kuntoutuskustannuksia ja kuntoutujan työkyvyttömyyseläkemenoja keskenään, vastaa kuntoutus keskimäärin noin vuoden työkyvyttömyyseläkemenoa.

Työeläkekuntoutuksen kokonaiskustannukset olivat 167 miljoonaa euroa vuonna 2018. Päättyneiden kuntoutusten kustannukset olivat 126 miljoonaa euroa eli neljä prosenttia enemmän kuin vuonna 2017. Toimeentulokorvausten osuus kustannuksista oli noin 90 prosenttia.

Työeläkekuntoutus on työeläkevakuuttajien järjestämää ja kustantamaa ammatillista kuntoutusta. Sen tavoitteena on ehkäistä työkyvyttömyyttä.

Lisää:
Työeläkekuntoutus vuonna 2018 -tilastojulkaisu
Työeläkekuntoutus (Etk.fi-tilastosivu)
Työeläkekuntoutus vuonna 2018 -kalvopaketti (SlideShare)

Lisätietoja:
Tilastosuunnittelija Leena Saarnio, puh. 029 411 2120, leena.saarnio(at)etk.fi

Tilastopäällikkö Tiina Palotie-Heino puh. 029 411 2147, tiina.palotie-heino(at)etk.fi

Kuva: iStock

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.

This is staging