Ajankohtaislistaus
23.9.2019
Japanin lippu liehuu sinistä taustaa vasten.

Suomen ja Japanin välillä liikkuvien henkilöiden sosiaaliturvaan vaikuttava sosiaaliturvasopimus tullee voimaan reilun vuoden kuluttua. Sopimus koskee Suomen työeläkejärjestelmää ja Japanin työntekijöiden eläkejärjestelmiä.

Sopimus sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, jotka edellyttävät molempien maiden parlamenttien hyväksyntää. Tämän vuoksi eduskunta käsittelee vielä sopimusta ennen kuin se voi tulla voimaan. Oletettavasti voimaan tulemiseen kulunee vielä reilu vuosi.

Sopimuksen mukaan sopimusvaltion lainsäädännön mukaan ansaitut eläkkeet maksetaan toisen sopimusvaltion alueella asuville henkilöille.

Sosiaaliturvasopimuksessa on lähetettyjä työntekijöitä koskevia määräyksiä. Suomesta suomalaisen yrityksen Japaniin lähettämä työntekijä jäisi Suomen työeläkelainsäädännön ja työttömyysvakuutuksen alaisuuteen enintään viideksi vuodeksi. Tältä ajalta vakuutusmaksut maksettaisiin Suomeen eikä Japanissa perittäisi Japanin lainsäädännön mukaisia pakollisia maksuja.

Sosiaaliturvasopimuksen tultua voimaan vältettäisiin kaksinkertaiset sosiaalivakuutusmaksut. Tällä on merkitystä yritysten kilpailukyvylle.

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen ja Japanin Suomen-suurlähettiläs Takashi Murata allekirjoittavat sosiaaliturvasopimusta pöydän ääressä. Kuvassa myös heidän avustajansa.
Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen ja Japanin Suomen-suurlähettiläs Takashi Murata ovat allekirjoittaneet Suomen ja Japanin välisen sosiaaliturvasopimuksen 23. syyskuuta Helsingissä.

STM:n tiedote (23.9.2019)

Kuva: Tuomas Sauliala

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.

This is staging