Ajankohtaislistaus
2.6.2020

Eläketurvakeskus myöntää vuosittain ansiokkaalle pro gradu -tutkielmalle tunnustuspalkinnon. Tänä vuonna palkinto myönnetään vuoden 2017 eläkeuudistusta käsittelevälle opinnäytetyölle Tampereen yliopistosta. Palkinnon saa Jussi Karhunen, joka tutki julkisoikeuden gradussaan, miten nuoria edustavat etujärjestöt vaikuttivat eläkeuudistukseen.

Suomen eläkejärjestelmä ja valtio ovat mainettaan parempia. Tähän tulokseen päätyi Jussi Karhunen pro gradu -tutkielmassaan Eläkeuudistus 2017 – Kuiskatenko kuului nuorten ääni?

– Työmarkkinajärjestöt neuvottelevat eläkkeistä, mutta valtio antaa tavoitteet ja sanelee reunaehdot. Todellisuus ei ole niin täynnä vastakkainasettelua kuin mitä mediasta voisi päätellä, Karhunen kertoo

Sama pätee myös nuorisoon, he eivät ole asemoineet itseään eläkepolitiikan ulkopuolelle. Karhunen havaitsi tutkielmassaan, että nuorten etujärjestöjen eläkeuudistukselle asettamat tavoitteet toteutuivat hyvin. Nuorten vaikutusvalta oli jopa suurempi kuin mitä Karhunen oli gradua aloittaessaan kuvitellut.

– Nuoret toimivat ikään kuin eläkeoopperan taustakuorona. He eivät ole oopperan pääosassa, mutta kuoron ääni on oopperan kokonaisuuden kannalta merkittävässä roolissa, Karhunen sanoo.

Idean graduunsa Karhunen löysi yöpöydältään.

– Suomen eläkeuudistus herätti mielenkiintoni, kun luin Jari Hanskan ja Teemu Muhosen Eläketurma-kirjan. Kun sitten eräänä päivänä join kahvit Telan johtaja Nikolas Elomaan kanssa, palaset alkoivat loksahdella paikoilleen.

Eläkelakien valmistelu avoimemmaksi

Karhusen gradun aineisto koostuu eläkeuudistukseen liittyvästä virallisesta lainsäädäntöaineistosta ja kahdeksan keskeisimmän eläkeneuvotteluissa olleen neuvottelijan teemahaastatteluista.

Edunvalvonta- ja lainsäädäntöprosessin kartoitus avasi Karhuselle näkökulman kuulemisvelvoitteen uudistamiseen.

–  Osallisuuden kokemus ja legitimaation aste paranisi ja eläkelakien valmistelu kävisi avoimemmaksi, mikäli valtio velvoittaisi työmarkkinajärjestöt kuulemaan eri sidosryhmiä jo ennen varsinaisia eläkeneuvotteluja. Nyt työmarkkinajärjestöillä ei ole kuulemisvelvoitetta samalla tavoin kuin viranomaisilla.

Laaja-alainen ja analyyttinen opinnäyte eläkepolitiikan ytimestä

Jussi Karhusen tutkielma osuu eläkepolitiikan ytimeen. Hänen tutkielmansa valottaa valtasuhteita ja kertoo päätöksenteon mekanismeista.

– Uudistuksen syntyä ei vielä ole poliittis-sosiologisesta näkökulmasta tutkittu. Karhunen tuo tutkielmallaan tästä aiheesta uutta tärkeää tietoa, Eläketurvakeskuksen tutkimusosaston päällikkö Susan Kuivalainen arvioi.

Tänä vuonna pro gradu -palkinnon tutkielman voittajan valitsi ETK:sta vuonna 2013 eläkkeelle jäänyt johtaja, VTT, Hannu Uusitalo. Hänen lausuntonsa kuvaa Karhusen tutkimusta innostavaksi. Lisäksi tutkielma on todiste laaja-alaisesta aihepiirin hallinnasta.

– Karhunen kuvaa huolellisesti työeläkeuudistuksen prosessin, osoittaa oleelliset toimijat ja lisäksi analysoi opiskelijajärjestöjen roolin tässä uudistuksessa, kuvailee Uusitalo voittajatutkielmaa lausunnossaan.

ETK:n pro gradu -palkinto voidaan myöntää edellisen kalenterivuoden aikana suomalaisessa yliopistossa hyväksytylle opinnäytteelle. Tunnustus myönnetään tutkielmalle, jonka aihe on eläketurvan kannalta kiinnostava ja jonka toteutus on korkeatasoinen. Oppi- tai tieteenalaa ei ole rajattu. Palkinnon arvo on 2 000 euroa.

Jussi Karhusen pro gradu -tutkielma julkaistaan syksyllä ETK:n julkaisusarjassa.

Kuva: Anna-Mari Hänninen

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.

This is staging