Ajankohtaislistaus
10.7.2019
Eläkeläinen kolikko ja kukkaro kädessä.

Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää lausuntoja luonnoksesta hallituksen esitykseksi, jossa korotettaisiin pieniä verorahoitteisia eläkkeitä. Kansaneläkkeen täyttä määrää korotettaisiin 31 eurolla ja takuueläkkeen täyttä määrää 50 eurolla kuukaudessa.

Pääministeri Antti Rinteen hallituksen ohjelmassa on päätetty käyttää 183 miljoonaa euroa vuodessa pienimpien eläkkeiden korottamiseen. Korotus kohdistuisi noin 1 000 euron kuukausieläkkeeseen saakka. Yhteensä noin 609 000 eläkeläistä tulisi saamaan pienen korotuksen eläkkeeseensä.

Hallituksen tekemän esitysluonnoksen tavoitteena on eläkkeensaajien toimeentulon turvaaminen, köyhyyden ja osattomuuden vähentäminen sekä tasaisemmasta tulonjaosta huolehtiminen.

– Olemme iloisia ja ylpeitä voidessamme esittää tuntuvaa 50 euron korotusta pienimpiin eläkkeisiin. Tämän esityksen myötä korotuksen saisivat he, joiden arjessa lisäraha tuntuu kaikista voimakkaimmin, sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen sanoo.

Pienten verorahoitteisten eläkkeiden korotus toteutettaisiin niin, että korotus ei juurikaan vaikuttaisi eläkkeensaajan asumistukeen. Lisäksi esitysluonnoksen mukaisten korotusten toteutuminen edellyttää eläketulovähennyksiin liittyviä muutoksia.

Lausuntoaika päättyy 21. elokuuta. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle budjettilakina tänä syksynä. Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan 1. tammikuuta 2020.

Lue lisää:
Hallitus valmistelee pienempien eläkkeiden korottamista – ehdotukset muutoksista lausunnolle (STM:n tiedote 10.7.2019)

Kuva: iStock

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.

This is staging