Ajankohtaislistaus
16.12.2019

Vuoden 2018 alussa voimaan tullut työttömyysturvan aktiivimalli lisäsi selvästi työkyvyttömyyseläkkeen hakemista ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrää. Työkyvyttömyyseläkkeen hakeminen lisääntyi eniten eläkeikää lähestyvillä työttömillä, käy ilmi Eläketurvakeskuksen tutkimuksesta.

Työttömyysturvan aktiivimalli tuli voimaan vuoden 2018 alussa. Sen tavoitteena oli ehkäistä työttömyyden pitkittymistä ja lisätä työllisyyttä. Lain aktiivisuusehto ei kuitenkaan koske työkyvyttömyyseläkettä hakeneita ja päätöstä odottavia.

Eläketurvakeskuksen tutkimuksen mukaan aktiivimalli lisäsi selvästi työttömien työkyvyttömyyseläkettä hakeneiden ja eläkkeelle siirtyneiden määrää.

Vuonna 2018 työttömien työkyvyttömyyseläkkeen hakijoiden määrä kasvoi yli 1 600 henkilöllä verrattuna edelliseen vuoteen. Myönteiseen päätökseen johtaneiden hakemusten eli työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä lisääntyi 560 henkilöllä.

Työttömien työkyvyttömyyseläkkeen hakijoiden määrä vuosina 2015 ja 2016 oli noin 6000, vuonna 2017 vähän tätä korkeampi ja vuonna 2018 noin 8000.

Kasvua edelliseen vuoteen on noin neljännes. Samaan aikaan ei-työttömien työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä kasvoi vain neljä prosenttia.

Lisäksi työttömyys vähentyi vuoden 2018 aikana. Työttömien määrään suhteutettuna työkyvyttömyyseläkkeen hakeminen lisääntyi siis vielä enemmän.

Työkyvyttömyyseläkehakemusten lisääntymiseen on voinut vaikuttaa moni muukin tekijä, mutta suurin osa johtuu todennäköisesti aktiivimallista.

– Työkyvyttömyyseläkkeen hakeminen lisääntyi työttömillä hieman jo edellisen vuoden aikana, mutta aktiivimallin voimaantulon jälkeen nähtiin selvä hyppäys, kertoo erikoistutkija Mikko Laaksonen Eläketurvakeskuksesta.

Hakeminen lisääntyi eniten vanhimmilla työttömillä

Työkyvyttömyyseläkehakemukset lisääntyivät eniten yli 55-vuotiailla ansiosidonnaista päivärahaa saavilla. Miehillä kasvu oli hieman suurempaa kuin naisilla.

Suurin osa työttömistä haki eläkettä ruumiilliseen sairauteen vedoten.

– Työttömillä työkyvyttömyyseläkehakemus perustui useimmiten somaattiseen sairauteen, kun taas ei-työttömillä mielenterveyssyyt olivat yleisimpiä, kertoo Laaksonen

Vuonna 2018 työeläkelakien mukaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle jäi 19 900 henkilöä. Heistä hieman alle kolmannes (5 600) jäi osatyökyvyttömyyseläkkeelle.

Julkaisu:
Laaksonen M, Rantala J, Salonen J. Työttömyysturvan aktiivimallin vaikutus työkyvyttömyyseläkkeen hakemiseen ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen. Työpoliittinen aikakauskirja 4/2019, sivut 17–27.

Lisätietoa:
Erikoistutkija Mikko Laaksonen, puh. 029 411 2156, etunimi.sukunimi@etk.fi

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.

This is staging