Tutkimusaiheet

  • Työurat ja eläkkeelle siirtyminen
  • Työurien pituus ja vakaus, työuran päättyminen
  • Eläkeaikeet ja toteutunut eläkkeelle siirtyminen
  • Työnantajien näkemykset eläkkeelle siirtymisestä ja ikääntyvästä henkilöstöstä

Esittely

Tutkimushankkeeni koskevat tyypillisesti eri-ikäisten työmarkkinoille osallistumista, työuran pituuden kehitystä ja mittaamista sekä eläkkeelle siirtymistä ja siinä tapahtuvia muutoksia. Alaani ovat väestöryhmien, esimerkiksi koulutusryhmien, väliset erot näissä ilmiössä ja erilaiset yksilöiden eläkkeelle siirtymisen ajoittumiseen vaikuttavat tekijät. Tutkin eläkkeelle siirtymistä myös työnantajien näkökulmasta, heidän käsityksiään ikääntyvästä henkilöstöstä, eläkkeelle siirtymisestä ja eläketurvasta. Koulutustaustani on sosiologiassa ja yhteiskuntapolitiikassa sekä tilastollisissa tutkimusmenetelmissä.

Käynnissä olevat hankkeet

  • Työnantajakysely 2021 – työnantajien näkemyksiä ikääntyvästä henkilöstöstä ja eläkkeelle siirtymisestä

Tarkemmat hankekuvaukset löytyvät sivulta Käynnissä olevia tutkimushankkeita.

Julkaisuja

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.

This is staging