Virossa työkyvyttömyyseläkkeet jatkossa työttömyysvakuutuskassasta
Virossa tuli 1.7.2016 voimaan laki, jonka seurauksena nykyinen työkyvyttömyyseläke lakkaa vähitellen olemasta. Tilalle tulee uusi vajaakuntoisten työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu etuus (töövõimetoetus / work ability allowance). Samalla etuuden hallinnointi ja työkyvyn arviointi siirtyy sosiaalivakuutuslaitokselta (Sotsiaalkindlustusamet) työttömyysvakuutuskassalle (Töötukassa).
Uudistuksen tavoitteena on saada käänne jo useamman vuoden ajan jatkuneelle työkyvyttömyyseläkeläisten määrän kasvulle. Työkyvyttömyyseläkkeensaajien osuus on noussut kansainvälisestikin vertailtuna korkealle tasolle, yli 11 prosenttiin työikäisestä väestöstä.
Uudistusta on valmistelun aikana kritisoitu työmarkkinajärjestöjen ja erityisesti intressijärjestöjen suunnalta. Asenneilmasto näyttää kuitenkin muuttuneen myönteisemmäksi nyt kun uudistus on saatu toteutusvaiheeseen. Lopputuloksena on kokonaisvaltainen uudistus, joka muodostuu työkyvyn arviointiin ja etuuden määräytymiseen tehtävien muutosten lisäksi työvoimapoliittisista aktivointitoimenpiteistä ja työllistymistä edistävistä yksilöllisistä palvelumuodoista. Henkilöiltä, joilla on pidempiaikainen työkyvyttömyys taustalla, ei odoteta välitöntä työllistymistä.
Työkyvyttömyyden arvioinnista työkyvyn arviointiin
Uusi etuus myönnetään henkilölle, joka on täysin työkyvytön tai osittain työkykyinen. Uusi etuus on määräaikainen samoin kuin aikaisempikin eläke ja se myönnetään enintään viideksi vuodeksi kerrallaan joitakin poikkeustapauksia (vakavat sairaudet) lukuun ottamatta.
Arviointikriteerit kuitenkin muuttuvat. Etuuden myöntäminen perustuu edelleen henkilökohtaiseen lääketieteelliseen arviointiin vakuutetun terveydentilasta. Vastaavanlaista määrittelyä työkyvyttömyydestä (40 % -100 %) kuin ennen ei enää tehdä, vaan jatkossa kansainvälisen trendin mukaisesti arvioidaan vakuutetun työkykyä. Lääkärinlausunnon lisäksi kartoitetaan vakuutetun subjektiivista arviota omasta työkyvystään 48-sivuisella lomakkeella, joka on ladattavissa työttömyyskassan sivuilta.
Työhistoriasta ja ansioista riippumaton etuus
Aiemmin eläke määräytyi työkyvyttömyysastetta (40 % – 100 %) vastaavana prosenttiosuutena karttuneesta tai 30 vakuutusvuoden mukaan lasketusta laskennallisesta vanhuuseläkkeestä.
Uuden lainsäädännön mukaan:
- täyden etuuden määrä on 11,25 euroa päivässä (n. 337 €/kk) ja
- osittaisen etuuden määrä 57 % täydestä (n. 192 €/kk).
Etuuden saamiseksi edellytetään, että osittain työkyvytön henkilö on työmarkkinoiden käytettävissä eli työssä, työttömänä tai osallistunut työvoimapoliittisiin aktivointitoimenpiteisiin. Aiemmin voimassa ollut iän myötä kasvanut vakuutusaikavaatimus poistuu.
Etuuden rinnalla on mahdollista tehdä töitä. Etuutta vähentävä ansioraja on suhteellisen korkealla, noin 1 000 euroa kuukaudessa, asettuen lähelle maan keskipalkkaa. Tulorajan ylittyessä etuudesta vähennetään puolet henkilön tulojen ja tulorajan erotuksesta.
Työnantajalle ei synny lisäkustannuksia
Nyt tehtävä muutos keventää eläkemenoja, mutta kasvattaa vastaavasti työttömyyspuolen menoja. Uudistus on kuitenkin määrä toteuttaa ilman sosiaalivakuutusmaksuihin tehtäviä muutoksia ja korotuksia. Valtio kannustaa vajaakuntoisen palkkaamiseen kattamalla osan työnantajan sosiaalivakuutusmaksusta. Lisäksi työnantajalle tarjotaan taloudellista tukea työympäristön mukauttamiseen. Uudistukseen käytetään Viron sosiaaliturvarahaston lisäksi myös EU:n rakennerahaston varoja.
Työnantajille luvatun taloudellisen tuen lisäksi laissa on asetettu myös tavoite vähintään 1 000 vajaakuntoisen palkkaamiseksi julkiselle sektorille vuoteen 2020 mennessä. Uudistuksen yhteydessä tehdyn selvityksen mukaan julkisen sektorin rooli vajaakuntoisten työllistäjänä on vähäinen. Mahdollinen julkisen sektorin henkilöstömäärän kasvattaminen herättää kuitenkin kysymyksiä, sillä maassa on esitetty selvästi hurjempia lukemia henkilöstömäärän vähentämistarpeesta. Nähtäväksi jää miten lakiin kirjattu tavoite lopulta käytännössä toteutetaan.
Muutoksia odotettavissa myös sairauspäivärahaan
Työkyvyn tukemiseen ja työurien pidentämiseen tähtäävän uudistuksen luonnollisena jatkeena voidaan pitää käynnissä olevaa selvitystyötä sairauspäivärahan määräytymisen muuttamisesta ja mahdollisuudesta työskennellä osa-aikaisesti sairauspäivärahakauden aikana. Terveys- ja työministeri on esittänyt harkittavaksi jopa tämänkin etuuden siirtämistä työttömyysvakuutuskassaan.
Jatkossa muutoksia saattaa olla luvassa myös vanhuuseläkeikään. Eläkejärjestelmää arvioidaan Virossa viiden vuoden välein ja ministeriöiden valmistelemassa raportissa esitetään harkittavaksi eläkeiän sitomista elinajanodotteen kehitykseen vuodesta 2027 lähtien. Tällä hetkellä eläkeikä on 63 vuotta ja se nousee 65:een vuosien 2017–2026 aikana.
Lisätietoa uudistuksesta viroksi ja englanniksi