Kuntoutuksen yhteistyöhön keppiä ja porkkanaa
Kuntoutuksen yhteistyössä parannettavaa on edelleen tiedonkulussa ja eri kuntoutuksen toimijoiden kuntoutustoimenpiteiden yhteensovittamisessa. Myös työttömien ohjautuminen ajoissa ammatilliseen kuntoutukseen voisi olla nopeampaa.
Miltä kuntoutuksen yhteistyö näyttää työeläkekuntoutuksen toimeenpano-ohjeet kirjoittaneen, kuntoutuksen uudistuksia ja yhteistyötä pohtivien työryhmien jäsenen silmälasien läpi? Tuon tässä blogikirjoituksessa muutaman näkemyksen lähempään tarkasteluun ja toivon asiasta keskustelun jatkuvan edelleen vilkkaana.
Työmarkkinajärjestöt ehdottivat kiireellistä valmistelua
Kuntoutuksen yhteistyön kehittämisestä on vuosien varrella keskusteltu paljon. Yhteistyön kehittämistarpeita selvitettiin edellisen kuntoutuskomitean työssä ja asiaa myös tutkittu esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Eläketurvakeskuksen (ETK) tutkimuksissa.
Viime kesänä työmarkkinoiden keskusjärjestöt ehdottivat sopimuksessaan kuntoutuskomitean ehdotusten kiireellistä valmistelua.
Monilla meistä on hyvin toimiva työterveyshuolto ja toimivat työhönpaluun tuen mallit. Mutta se ei yksin riitä. Kuntoutusasioiden selvittämiseen ja työhönpaluun suunnitteluun tarvitaan eri toimijoiden välistä sujuvaa yhteistyötä.
Miten Kela ja työeläkelaitokset tekevät yhteistyötä?
Kela ja työeläkelaitokset ovat tehneet yhteistyötä sujuvien työhön paluuseen ohjaavien polkujen luomiseksi vuoden 2004 kuntoutusuudistuksesta lähtien. Suurin osa ammatillisen kuntoutuksen asioista hoituu hyvin ja esimerkiksi kuntoutuksen toteuttavasta tahosta ei yleensä ole epäselvyyttä.
Vuoden 2004 kuntoutusuudistuksen jälkeen huomattiin, että ammatillisen kuntoutuksen käynnistyminen viivästyy, kun kuntoutusta ei osata hakea oikeasta paikasta. Työeläkelaitokset, Kela ja ETK istuivat yhteisen pöydän ääreen ja sopivat työeläkejärjestelmän ja Kelan yhteistyömenettelystä kuntoutusasioissa.
Yhteistyö on tuonut monia onnistumisia lääkinnällisen kuntoutuksen, Kelan kuntoutuksen ja työeläkekuntoutuksen toimenpiteiden yhteensovittamisessa sujuvaksi kuntoutusprosessiksi.
Mutkikas ja yksityiskohtainen lainsäädäntö ei ole ratkaisu kuntoutuksen yhteistyön kipukohtiin.
Kuntoutujan näkökulmasta sillä on merkitystä, että päätös kuntoutusta tarjoavasta tahosta tai ylipäätään päätös kuntoutuksen aloittamisesta tulisi mahdollisimman oikeaan aikaan. Kela ja työeläkelaitokset selvittävät, kuuluuko kuntoutuja Kelan ammatillisen kuntoutuksen vai työeläkekuntoutuksen piiriin. Kelan kuntoutuksen ja työeläkekuntoutuksen keinot ovat osin erilaisia. Siksi on sovittu, että työeläkekuntoutuja voi saada ammatillisen kuntoutuksen palveluja myös Kelasta.
Jos työeläkekuntoutuksen kuntoutusraha jää kovin pieneksi, työeläkelaitos ja Kela selvittävät yhteistyössä asiakkaan kanssa, onko ammatillinen kuntoutus tarkoituksenmukaisempaa toteuttaa Kelassa.
Haasteita yhteistyölle tuo edelleen tiedonkulku, Kelan ja työeläkelaitosten kuntoutustoimenpiteiden yhteensovittaminen ja esimerkiksi työttömien ohjautuminen ammatilliseen kuntoutukseen.
Kela ja työvoimahallinto ovat myös tehneet yhteisen prosessin työttömien kuntoutusasioiden sujuvaan hoitoon. Tämä näkyy työeläkepuolella, kun työttömiä ohjataan työeläkekuntoutukseen.
Mutkia on kuitenkin edelleen matkassa, kun moni työtön hakee kuntoutusta liian myöhään. Työtön menettää usein oikeutensa työeläkekuntoutukseen, jos työttömyys kestää useamman vuoden. Työttömien terveystarkastuksiin ohjaamisessa, kuntoutustarpeen tunnistamisessa ja oikean tahon puoleen ohjauksessa saattaa olla edelleen parannettavaa.
Tarvitaan ylätason koordinaatiota ja yhteinen asiakassuunnitelma
Valtakunnan tasolla kuntoutuksen koordinointi on näyttänyt hankalalta. Eri kuntoutusmuotojen toimeenpano on hajautettu usealle toimijalle. Etenkin silloin kun tarvitaan kuntoutuksen eri muotoja, prosessit ajoittain hidastuvat ja kuntoutujaa pomppuutetaan eri kuntoutusmuotojen ja toimijoiden välillä.
Kuntoutujan mukana kulkee monta asiantuntijaa ja kuntoutussuunnitelmia tehdään esimerkiksi terveydenhuollossa, työvoimahallinnossa, Kelassa ja työeläkelaitoksissa. Kaikilla toimijoilla on oma tapansa ja oman lainsäädäntönsä vaatimukset kuntoutussuunnitelmalle.
Usein kuntoutuja joutuu selvittämään asiaansa monelle taholle yhtä aikaa ja jo tehdyt selvitykset eivät ole toisen toimijan käytettävissä. Nykyinen lainsäädäntö ei kaikilta osin mahdollista sujuvaa tietojen vaihtoa eri toimijoiden välillä. Tällä on merkitystä etenkin silloin, kun kuntoutusasiaa selvitellään ennen varsinaisen hakemuksen vireilletuloa.
Kuntoutuskomitean ehdottama asiakassuunnitelma odottaa edelleen tuloaan. Yhteisen suunnitelman pitäisi olla sellainen, että se kulkisi kuntoutujan mukana, suunnitelma olisi kaikkien prosessin osallistuvien toimijoiden ja kuntoutujan aktiivisessa käytössä ja toimijat voisivat täydentää suunnitelmaa.
Sen kaikki tunnustavat, että toimiva yhteistyö lähtee kuntoutuksen parissa työskentelevien asiantuntijoiden yksituumaisuudesta.
Vahvuus Kelan ja työeläkelaitosten yhteistyössä on siinä, että lähellä kuntoutujan arkea olevat kuntoutusasioiden ratkaisijat ovat tiiviisti mukana yhteisten mallien kehittämisessä. Kuntoutuksen asiakasyhteistyölaki kumottiin jo vuosia sitten ja samalla päättyi sosiaali- ja terveysministeriön kuntoutusasiain neuvottelukunnan toiminta.
Ehkä aika on ajanut jäykäksi koettujen neuvottelukuntien ohi? Mutta erilaisia keskustelu- ja yhteistyöfoorumeita myös järjestelmän ylätasolla tarvitaan varmasti vastedeskin.
Tartteisko lainsäädännöllekin tehdä jotain?
Yhteistä kuntoutuksen prosessia koskevaa lainsäädäntöä ei ole nähty tarpeelliseksi. Työeläkelaeissa, kelalainsäädännössä ja lukuisissa muissa laeissa on säädetty velvollisuudesta selvittää kuntoutusasia yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.
Mutkikas ja yksityiskohtainen lainsäädäntö ei ole ratkaisu kuntoutuksen yhteistyön kipukohtiin. Lainsäädännön kehittämisellä voitaisiin luoda puitteet sujuvalle yhteistyölle ja mahdollistaa yhteinen asiakassuunnitelma, sujuva tiedonkulku sekä kuntoutujan aktiivinen osallistuminen yhteisen suunnitelman toteuttamiseen.
Keppi ohjaisi, jos lainsäädännöllä velvoitettaisiin eri toimijat ja kuntoutuja nykyistä aktiivisempaan yhteistyöhön. Porkkanoita toisi, jos lainsäädäntö antaisi puitteet ja mahdollisuudet sujuvaan yhteistyöhön ja tiedonsiirtoon kuntoutuksen eri toimijoiden välillä.
Helpot ja nopeat siirtymät ja tiedonkulku eri toimijoiden välillä nopeuttaisi asian käsittelyä ja vähentäisi turhaa odottelua ja odotusajan etuuksien maksamisen tarvetta. Porkkanoita tulisi sekä toimeenpanijalle että kuntoutujalle, kun kuntoutuspäätökset saataisiin tehtyä nopeasti ja kuntoutujan toimeentuloturvaan ei tulisi tarpeettomia katkoja.
Aiheesta lähemmin:
- Kuntoutuskomitean ehdotukset: Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2017:41 (pdf)
- Pirjo Juvonen-Posti, Tiina Pensola (toim.) (2016) Kohti koordinoitua yhteistoimintaa – Ammatillisen kuntoutuksen työnjako (pdf)
- Jyri Liukko ja Niina Kuuva (2015) Toimijoiden yhteistyö työkykyongelmien hallinnassa: ammattilaisten haastatteluihin perustuva tutkimus (pdf)
- Työmarkkinoiden keskusjärjestöt: Sopimus vuoden 2017 eläkeuudistuksen jatkoneuvotteluihin liittyvistä asioista (pdf)
- Kuntoutuksen työnjako ja toimijat (Työeläkelakipalvelu)
Seuraava kuntoutuskomitea kokoontunee historian valossa noin vuonna 2065, sitä ennen ehditään nähdä ainakin pari sukupolvea ilmeisesti puhtaasti byrokratian takia hukattuja työuria – ja sen jälkeen ilmeisesti lisää, noin aikaisempien konkreettisten aikaansaannosten valossa.
Kyllä prosessin ohjauksen pitäisi olla siellä, missä tieto ja kyky on, vastuun sälyttäminen heikoimmassa asemassa olevan harteille (”ei älyä hakea kuntoutusta ajoissa”) on lähinnä raukkamaista.