Ajankohtaislistaus
17.2.2020

Finanssivalvonta (Fiva) tarkastaa tänä vuonna työeläkevakuutusyhtiöitä tiheällä kammalla. Tarkastuksilla se haluaa selvittää, käyttävätkö yhtiöt työhyvinvointipalveluja asiakashankinnan välineenä.

Valvovan viranomaisen silmin on yhä enemmän alkanut näyttää siltä, että työkyvyttömyysriskin hallintapalvelujen markkinointitavat koettelevat säännellyn toimialan rajoja.

Tapasimme Fivan vakuutusvalvontaosaston päällikön Kaisa Forsströmin. Hän painottaa uusimmassa Työeläke-lehdessä, että eläkeyhtiöiden vastuulla on niiden oman sääntelyn tuntemus. Työeläkevakuuttajat toimivat sosiaaliturvan toimeenpanijoina, jolloin kaikki työhyvinvointipalvelujen tarjonta ei ole vapaasti sallittua toimintaa.

– Me valvojina olemme sivuroolissa. Tehtävänämme on varmistaa, että pysytään toimialalla, Forsström sanoo Työeläke-lehden helmikuun numerossa.

Tasapainoon pääsee myös eläkkeitä sopeuttamalla

Useissa maissa on luotu eläkkeiden rahoituksen kestävyyttä vahvistavia mekanismeja. Ruotsissa on käytössä mekanismi, joka automaattisesti sopeuttaa maksussa olevia eläkkeitä. Asiasta kävi Suomessa kertomassa Pensionsmyndighetenin johtaja Ole Settergren.

– Ruotsissa käytössä olevaa maksuperusteista järjestelmää ei voi sopeuttaa nostamalla maksua, koska samalla kasvavat tulevat eläkkeet ja sitä myötä vastuut. Pelkkä maksunkorotus ei tuo järjestelmää tasapainoon, sanoo Settergren Työeläke-lehdessä.

Eläketurva on myllerryksessä Virossa. Viron presidentti ei ainakaan suoralta kädeltä vahvistanut sikäläisen parlamentin hyväksymää lakia. Jos laki tulee voimaan, virolaiset voivat ensi vuodesta lähtien nostaa maansa eläkerahastoihin kerätyt varat kerralla omaan käyttöönsä. Kerromme tunteita kuumentaneesta eläkepoliittisesta tilanteesta eteläisestä naapurimaasta tuoreeltaan Työeläke-lehdessä.

Työeläke 1:2020 (digilehteen)

Tilaa Työeläke-lehden uutiskirje ja saat sähköpostiisi digilehden aina tuoreeltaan.

Eläketurvakeskuksen julkaisema Työeläke-lehti on työeläkealan ammatti- ja sidosryhmälehti.

Lisätietoja:
toimituspäällikkö Anne Iivonen, 050 575 7134, anne.iivonen(at)etk.fi
päätoimittaja Tuovi Rautjoki, 050 597 1036, tuovi.rautjoki(at)etk.fi

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.

This is staging