Yhteisannuiteetti – leskeneläketurvaa omakustanteena
Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi 7.4. selvityksen, jossa tarkastellaan työeläkejärjestelmän perhe-eläketurvaa, sen historiaa ja kehittämisvaihtoehtoja. Yhtenä kehittämismallina tarkastellaan uutta eläke-etuutta – yhteisannuiteettimuotoista leskeneläkettä. Yhteisannuiteetti tarkoittaa mahdollisuutta muuttaa osa omasta vanhuuseläkkeestä leskeneläkkeeksi, jota maksetaan puolisolle kuoleman jälkeen.
Käytännössä vanhuuseläkettä hakiessaan henkilö voisi päättää pienentää omaa eläkettään, ja saada vastineeksi puolisolleen oikeuden leskeneläkkeeseen. Eläkettä maksettaisiin edunjättäjän kuolemasta edunsaajan kuolemaan asti. Jos puoliso kuolisi ennen edunjättäjää, leskeneläkettä ei maksettaisi.
Yhteisannuiteetti on käytössä useissa maissa, ja esimerkiksi Suomen eläkejärjestelmää arvioinut professori Nicholas Barr ehdotti selvitettävän, voitaisiinko suomalaisten eläketurvaa parantaa sen avulla.
Joustavaa turvaa tilanteen mukaan
Käytännössä järjestely voisi toimia esimerkiksi näin: Herra A suunnittelee vanhuuseläkkeelle siirtymistä ja ottaa yhteyttä omaan eläkelaitokseensa. Eläkelaitoksen neuvoja kertoo, että Herra A:lle on karttunut 2000 euron suuruinen työeläke ja toteaa, että 50 prosentin suuruisen leskeneläkkeen saamiseksi tulee vanhuuseläkettä pienentää 10 prosenttia. Siis pienentämällä vanhuuseläkettään 1800 euroon, saisi puoliso, Rouva X, leskeneläketurvan, jonka suuruus olisi 900 euroa.
Vanhuuseläkkeeseen kohdistuva pienennys määrättäisiin niin, että järjestely olisi kustannusneutraali, eli yhteisannuiteetin valinta ei odotusarvoisesti kasvattaisi eikä pienentäisi pariskunnan eläketuloja. Pienennyksen suuruus riippuisi edunjättäjän iästä ja puolisoiden ikäerosta ja haluttua leskeneläkkeen suuruutta voisi säätää itse. Jos edunsaaja olisi edunjättäjää huomattavasti nuorempi, maksettaisiin leskeneläkettä todennäköisesti pitempään, joten vanhuuseläkkeeseen kohdistuva pienennys olisi suurempi.
Maksajat turvan piirissä
Etuutena yhteisannuiteetti ei poikkeaisi kovin paljoa nykyisestä leskeneläkkeestä. Sen sijaan järjestelmät eroavat merkittävästi siinä, mistä pussista leskeneläke maksetaan. Nykyinen työeläkejärjestelmän perhe-eläke rahoitetaan kunakin vuonna perittävistä työeläkemaksuista ja sen osuus on noin kaksi prosenttia työtuloista. Avioparien lisäksi leskeneläkkeiden maksajina ovat siis esimerkiksi yksin tai avoliitossa asuvat, joilla ei ole mahdollisuutta saada leskeneläkettä. Yhteisannuiteetti sen sijaan rahoitettaisiin edunjättäjän vanhuuseläkettä pienentämällä, joten lähtökohtaisesti yhteisannuiteetin kustannukset maksaisivat sen käyttäjät. Tästä syystä järjestelyn voisi ulottaa koskemaan esimerkiksi myös avopareja, joilla ei leskeneläkeoikeutta muutoin olisi.
Napakymppi vai huti?
Yhteisannuiteettiin liittyvät riskit koskevat eläkkeiden riittävyyttä ja sitä, osattaisiinko järjestelmää käyttää oikein. Voisiko yhteisannuiteetin käyttö jäädä vähäiseksi ja leskien tulotaso matalaksi? Voisiko käyttö olla ylimitoitettua, jäisivätkö vanhuuseläkkeet pieniksi? Näiden riskien hallinnan kannalta oleellista on riittävä ja ymmärrettävä viestintä sekä asiakaslähtöinen neuvonta eläkkeen hakuvaiheessa.
